Stiihut ja suakkunat – Laatokan Karjalan unohtunut legendaperinne
Kansanuskoa ja ortodoksisia legendoja eli pyhien elämäkertatarinoita yhdistelevä laulettu legendaperinne eli stiihujen paneminen ja siihen läheisesti liittyvä suakkuna- eli tarinaperinne ovat osa karjalankielisen ortodoksivähemmistön rikasta laulu- ja kertomusperinnettä. Suistamon Perinneseura on aloittanut Stiihulaulut-projektin, jonka tavoitteena on luoda edellytyksiä legendaperinteen elpymiselle.
Yllä: Emilia Kallonen (vas.) ja Amanda Kauranne
Stiihujen ja suakkunuiden pohjalla olevien legendojen tarkoitus oli sekä viihdyttää että opettaa kansaa elämään yhteisön moraalisten normien ja perinteiden mukaisesti. Pyhien ihmisten elämäntarinoiden kansanomainen tulkinta muodosti rikkaan tarinamaailman, joka välitti tietoa karjalaisten yhteisöjen elämäntavoista, arvoista ja suhteesta luontoon. Stiihu- ja suakkunaperinteiden harjoittaminen Suomessa katosi lähes kokonaan sotien jälkeen ortodoksikarjalaisen yhteisön hajotessa siirtolaisina ympäri Suomea.
Suistamon Perinneseuran puheenjohtaja Niina Patrikainen kertoo, että Perinneseura on aloittanut rajakarjalaisen legendaperinteen elvyttämiseen tähtäävän projektin yhdessä kansanmuusikkojen Amanda Kauranteen ja Emilia Kallosen kanssa. Projektin tavoitteena on luoda stiihu- ja suakkunaperinteestä ammentava uusi konserttiohjelmisto ja julkaista teemalehti, jossa on mukana perinteisiin liittyvää historiatietoa, henkilöhaastatteluja, ja nuottiliite. Hankkeen päätösseminaari pidetään Valamon luostarissa rahoituksen ja tarkemman toteutusaikataulun varmistuttua.
– Legendaperinteiden elvyttäminen tukee ortodoksikarjalaisen kulttuuriperinnön ja karjalan kielen elinvoimaisuutta sekä lisää ymmärrystä ortodoksisen Karjalan hengellisestä ja musiikillisesta perinteestä, Patrikainen kertoo.
– Etsimme arkistoista historiallista tietoa perinteen harjoittamisesta, laulujen sisällöistä, sävelmistä ja esitystavoista sekä pyrimme täydentämään tietoa Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon karjalaisyhteisöissä mahdollisesti näihin päiviin saakka säilyneellä tiedolla, Kauranne lisää.
Stiihut ovat muodostuneet kulttuurien vuorovaikutuksesta, ja ne ovat osa itäisen Euroopan paraliturgista lauluperinnettä. Samaa perinnettä edustavat esimerkiksi puolalaiset koljada-laulut, jotka ovat syntyneet kansanuskon, ortodoksisen ja roomalaiskatolisen perinteen yhteen sulautumisesta, sekä suomenkarjalaiset protestanttista ja ortodoksista veisuuperinnettä yhdistävät Vaeltajan laulut. Stiihuissa on myös vaikutteita venäläisestä bylina-lauluperinteestä.
Projektissa muusikot luovat uusia lauluja karjalan lisäksi myös suomeksi.
Suistamon Perinneseuran puheenjohtaja Niina Patrikainen
– Pyrimme elvyttämään jo lähes kadonnutta perinnettä rohkeasti tuomalla siihen nykyajan näkökulmia ja muokkaamalla sitä vastaamaan paremmin tämän päivän tarpeita, Kallonen kertoo.
– Ortodoksikarjalaisten perinteiden säilymisen kannalta on tärkeää, että niitä elvytetään yhteisön monikielisestä todellisuudesta ja todellisista tarpeista käsin. Muuten ne ovat vaarassa jäädä vain pienen piirin käyttöön, Patrikainen lisää.
Stiihujen ja suakkunoiden keskeiset aiheet liittyvät tarinoihin pyhien elämästä, joissa korostuvat nöyryys, usko, pyhyys, syntien välttäminen ja Jumalan oikeudenmukaisuus. Niissä pyhät henkilöt ovat maallisen yhteisön jäseniä ja toimivat kansan apuna arkisissa tilanteissa kuten karjanhoidossa, kalastuksessa ja muissa arjen askareissa.
– Stiihut ja suakkunat ovat tarinallinen tapa jäsentää maailmaa. Niissä pyhä ja arkinen elävät rinnakkain hyvin konkreettisella, kauniilla ja ihmisläheisellä tavalla. Ne opettavat myös tuonilmaisen ja vainajien kunnioitusta, joten laulut heijastavat karjalaisen kansanuskon vuosisatoja vanhaa sidettä paitsi kirkolliseen, myös kansanperinteen vanhempaan, esikristilliseen kerrokseen, Kallonen kuvailee.